torstai 25. elokuuta 2011

Pienten lasten ulkonäköpaineiden syitä: mallioppiminen

  • Onko lasten laihduttaminen lisääntynyt hälyttävästi?
  • Mitä pienet tytöt ajattelevat katsoessaan itseään peilistä?
  • Miten lapsen terveen itsetunnon kehitystä voisi edistää?




Ylen Aamu-tv:ssä esiintyi maanantaina psykologi Susanna Angle, joka puhui lasten kielteisemmäksi muuttuneesta kehonkuvasta sekä lisääntyneestä laihduttelusta. Turhan moni normaalipainoinen tyttö kokee olevansa liian pyöreä, mikä heijastaa suoraan nykykulttuurille ominaista tapaa käsitellä ruumiillisuutta vikojen kautta. Myös laihdutuspuhe on levinnyt aikuisten kahvipöydistä pienten lasten keskuuteen. Suosittelen katsomaan seuraavan linkin takaa Susannan loistavan haastattelun, jossa hän kertoo tärkeitä näkemyksiä ilmiöstä, joka kaikkien kasvatustyötä tekevien on hyvä tiedostaa:

Aamu-tv: Jo pienet lapset laihduttavat

Vanhempi pohdintani Suojelukohteena naiskauneuden ja hyvinvoinnin monimuotoisuus kuvastaa hyvin samankaltaisia ajatuksia. Tekstissä olen käsitellyt sitä, kuinka paljon vanhempien ja yhteiskunnan esimerkki vaikuttaa lasten tapaan hahmottaa kehoaan ja suhtautua ruokaan. Nyt ajattelin kirjoittaa vielä pari ajatusta lisää Susannan haastattelun inspiroimana. Käsittelen lasten ulkonäköpaineiden syiden ohessa keinoja, joilla näitä paineita voitaisiin vähentää. Arvostan jos joku teistä lukijoista haluaisi myös jakaa omia ideoitaan sekä kommentoida mitä näistä minun ajatuksistani tulee mieleen.


Asennoidu syömiseen ja painoon siten kuin toivoisit lapsesikin tekevän

Mallioppiminen on tärkeä psykologinen ilmiö, joka liittyy olennaisesti lapsen terveen kehonkuvan ja syömiskäyttäytymisen rakentumiseen. Isä ja äiti ovat pienen lapsen idoleja, joiden kaltaiseksi hän pyrkii kykenemättä erottamaan selkeästi mikä vanhempien käyttäytymisessä on kopioimisen arvoista. Kaikenlaiset lausahdukset ja toimintamallit ohjelmoituvat vuosien myötä osaksi lapsen ajatusmaailmaa, kun niitä tarpeeksi usein toistetaan.

Lapsen ainoa todellisuus on siis se, jonka vanhemmat ja hänen ympäristönsä rakentavat lapselle sanoilla ja teoilla. Lapset ovat myös todella herkkiä aistimaan vanhempiensa asenteita, vaikka näistä ei puhuttaisi koskaan ääneen koko perheen kesken. Siksi on hyvä muistaa, että lapselle tarjottu kannustus ei riitä, mikäli omaan olemukseen sekä syömiseen liittyvät ongelmat ovat työstämättä. Lapsi joutuu jollain tapaa käsittelemään sen, että hänelle tärkeimmän esikuvansa toiminta on ristiriidassa perheessä kuulutettujen periaatteiden kanssa.

Kukaan meistä ei ole täydellinen eikä sellaiseksi tarvitse koskaan tullakaan, mutta omaa itsetuntoa ja puhetyyliä voi aina kehittää koko perheen eduksi. Esimerkiksi oman (tai puolison) ulkonäön jatkuva morkkaaminen lapsen nähden ja toistuvat tiukat laihdutuskuurit eivät tarjoa hyvää oloa pienelle tyypille, joka yrittää vasta muodostaa käsitystä siitä mitä on kauneus, naisellisuus tai vaikka järkevä painonhallinta.

Katsotaan aiheeseen liittyvä havainnollistava esitys:



Jos tästä tuli sellainen kuva, että haluan jokaisen perheen nauttivan juustonaksuja vaikka hampaat irvessä ja kiellän ylipainoisia äitejä laihduttamasta, niin kyse on väärinkäsityksestä (ja kehotan lukemaan muitakin kirjoituksiani). Olen luomunainen henkeen ja vereen, joten lapsiperheiden kohdalla kannatan sellaista rentoa elämäntapaa, jossa lapset oppivat pitämään herkkuina muutakin kuin teollista moskaa, mutta voivat syödä esimerkiksi juhlissa ihan mitä huvittaa. Pienenä on helppoa oppia mitä vaan - myös terveelliset, joustavat elintavat.

Tarkoitus ei myöskään ole syyllistää ainuttakaan vanhempaa yhtään mistään, sillä tiedän kuinka usein syömishäiriöiden yhteydessä etsitään selitysmalleja aivan väärästä suunnasta. Jokaisen pienen tai isomman tytön syömishäiriö on vaatinut kehittyäkseen lukuisten eri tekijöiden kasautumisen ja lopulta jonkin triggerin, joka voi vaihdella aina ilkeästä kommentista ostoskanavan abtronic-mainokseen.




Eli kotiinviemisenä tästä jutusta: avostakaa itseänne äidit, isät sekä modernit yhden hengen perheet. Tarjotkaa lapsille hyviä eväitä elämään sekä ravinnon että ajatusten muodossa. :)

Jatketaan seuraavassa osassa.


__________________________________________________________

Image: Tina Phillips / FreeDigitalPhotos.net
Image: Clare Bloomfield / FreeDigitalPhotos.net

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Kun VHH ei sovi: Loppuratkaisu




Sarjassa aikaisemmin ilmestyneet jaksot ovat tsekattavissa tuolla:


1. Kun VHH ei sovi: johdantoa
2. Kun VHH ei sovi: teini-iän kokeiluja  

Tässä osassa pääsemme loppuratkaisuun ja VHH vaihtuu viimein muihin aiheisiin. Elämässä kun on niin paljon tärkeitä ilmiöitä, joita en ole ehtinyt käsitellä. Mutta nyt, palataan vielä kerran henkilökohtaisiin VHH-seikkailuihini.

Tiedekin sen todistaa
Nuoruuteeni ajoittunut VHH-trippi ei ollut kovin miellyttävä, kuten edellisestä osasta kävi ilmi.  Muistot kuitenkin haalistuivat ja jossain vaiheessa päätin antaa VHH:lle uuden mahdollisuuden. Kyseinen ruokavalio teki toisen tulemisensa elämääni erityisesti siitä syystä, että hiilihydraattien vähentämisestä alkoi varoittelujen ohella ilmestyä vuosien saatossa yhä enemmän myönteisiä tutkimustuloksia.

Paradigman vaihtuessa karppausmyönteisemmäksi, aloin pitää todennäköisenä syynä aikaisempaan fiaskooni sitä, että tein jotain väärin. En ollut tarpeeksi kärsivällinen, sopeutumisvaihe oli liian lyhyt ja urheiluharrastuskin erittäin rankka. Mitä näitä vakioselityksiä nyt onkaan. Sitäpaitsi alakarppaus oli noussut koko kansan keskuudessa suureen suosioon, joten miljoona kärp...karppaajaa ei voinut olla väärässä - minussa täytyi olla jotain vikaa, kun täydellinen ruokavalio ei toiminut.

"...miljoona kärp...karppaajaa ei voi olla väärässä - minussa täytyi olla jotain vikaa, kun täydellinen ruokavalio ei toiminut."






Ristiriitaisten suositusten suossa
Samalla kun tutkimukset vakuuttivat VHH:n olevan turvallinen ruokavalio, otti myös fitness-maailma sen omakseen. Keskustelupalstat, blogit ja lehdet vilisivät kuvia kaunisvartaloisista urheilijoista, jotka olivat löytäneet viimeisen silauksen trimmaukselleen hiilihydraattirajoitusten avulla. Tällä sektorilla erityisen kiehtova ilmiö oli paleoliittisen suuntauksen nousu. Paleolla tarkoitan kivikautisen ruokavalion vetoavaa romantiikkaa, jota maalailivat niin maailmankuulut valmentajagurut kuin keskustelupalstojen kunkutkin. Kuulosti todella fantastiselta idealta syödä ruokaa, johon geenimme ovat tottuneet ja karttaa neoliittisia myrkkyjä eli evoluution näkökulmasta ajateltuna liian uusia ruoka-aineita. Sellaisia joiden syömiseen emme ole geneettisesti sopeutuneet ajan saatossa, luonnonvalinnan kautta. Toisin sanoen nämä ruoat ovat olleet liian vähän aikaa ihmiskunnan saatavilla ja siksi ne sairastuttavat ja lihottavat meidät. Ainakin teoriassa...

Idea oli sinänsä oikein hyvä ja näytti toimivan monelle, mutta käytännössä homma luisui ahdistavan epämääräiseksi. Luokitukset sallituista ja kielletyistä ruoka-aineista vaihtelivat suuresti eri gurujen välillä ja blogijutusta toiseen. Neoliittiseen kategoriaan luokiteltiin perussetin (vehnä, sokeri, maito ym.) ohella milloin viljat "jotka eivät halua että niitä syödään ja siksi hyökkäävät syöjänsä soluja vastaan myrkyllisillä lektiineillään", milloin pähkinät ja siemenet "liiallisten omegakutosten" takia. Niin ja tietysti omena, tuo pahuuden hedelmä, joka oli nyt ihan out fruktoosin takia.

Omasta näkökulmastani arvioituna vähähiilihydraattinen paleo tuntui kuitenkin lopulta kokeilemisen arvoiselta idealta, kaikesta ristiriitaisuudestaan huolimatta. Tämä johtui lähinnä siitä, että olen ollut aina paleo- ja evoluutioromantikko (köh, myös evoluutiopsykologia on paheeni). Lisäksi kyseisen suuntauksen edustajat olivat loistavia kirjoittajia ja osasivat käyttää pubmedin tietokantoja nerokkaasti hyväkseen. Joka ikisen argumentin tueksi löytyi aina jonkinlainen tutkimusviite ja jos ei löytynyt, niin sitten ainakin vakuuttava anekdootti. Niinpä innostuin ja päätin aloittaa yhden naisen avarakatseisen tutkimushankkeen kokeilemalla saisinko vielä paremman olon karsimalla ravinnostani pois hiilihydraatteja sekä neoliitisia ruokia. Ja syömällä toki mahdollisimman paljon rehuja ja erilaisia hyviksi määriteltyjä rasvan sekä proteiinin lähteitä.

Mikä on kun suksi ei luista?
Homma oli ensimmäisinä päivinä yhtä takkuamista, kuten arvata saattaa. Odotin nyt kuitenkin kärsivällisesti kehoni sopeutumista. Valitettavasti meno ei kuitenkaan parantunut viikkojenkaan induktiovaiheen kuluessa. Hiilihydraattikäyttöinen järjestelmäni yritti kovasti sopeutua uuteen polttoaineeseensa eli rasvaan, mutta parhaimmillaan olo oli vain jokseenkin siedettävä.

Runsas proteiini- ja rasvamäärä ruokavaliossa tuntui myös äklöttävältä, vaikka nämä makroravinteet hankittiin terveellisesti mm. kalasta, pähkinöistä, hyvistä kasviöljyistä, kasviksista ja kananmunista. Meno hyytyi totaalisesti myös salilla, jonne olin juuri ostanut kausikortin. Lopulta punttiksen houkuttelevin aktiviteetti oli akkojen lehtien selailu infrapunasaunassa, jossa sai hienkin pintaan ilman että silmissä musteni. Tervettä fitness-touhua kerrassaan.

"Lopulta punttiksen houkuttelevin aktiviteetti oli akkojen lehtien selailu infrapunasaunassa, jossa sai hienkin pintaan ilman että silmissä musteni. Tervettä fitness-touhua kerrassaan."

En oikein tuntenut nälkää, vaikka olo oli hutera. En tuntenut itseäni kylläiseksikään, sillä jotain (l. hiilihydraattia) jäi aina puuttumaan. Vaikka kuinka tankkasi rasvaa ja vihanneksia, ei vaan tuntunut tasapainoiselta. Erityisenä hyötynä tähän tiukempaan vaiheeseen liittyen täytyy kuitenkin mainita se, että sain paljon tukea gluteenin täydelliseen poistamiseen ruokavaliostani. Kerrankin paneuduin kunnolla aiheeseen ja luin lukuisten muiden joukossa kirjan Vaaralliset viljat. Sen avulla ymmärsin, että gluteeniviljat ovat aina aiheuttaneet ongelmia muillekin, kuin keliakiadiagnoosin saaneille. Sisäistin tunteen, että minulla olisi oikeus poistaa haitalliseksi itselleni havaitsemani aines ruokavaliostani ilman selittelyjä - vaikka viralliset suositukset ja muut ihmiset sanoisivat mitä. Tämä oli ehdottomasti kokeilun parasta antia.

Kokeilun huonointa antia taas oli, että se ei toiminut. Ei sitten millään. Todettuani melko pian, ettei alakarppaus ollut hyvä idea, yritin hienosäätää ohjelmaani suuntaan jos toiseen lisäämällä proteiinin ja rasvan oheen papuja, pieniä määriä viljoja (gluteenittomana) ja sallimalla itselleni marjojen syömisen. Kokeilin myös hiilihydraattisyklitystä ja rasvan lisäämistä entisestään. Kaiken tuloksena havaitsin itsessäni ainoastaan enemmän ja enemmän ikäviä vaikutuksia.

Seuraavat haittavaikutukset saivat minut lopulta ymmärtämään, ettei alakarppaus sovi minulle ollenkaan:
  • Kärsin unensaantivaikeuksista ja olin koko ajan joko ylikierroksilla tai uupunut.
  • Heräsin öisin siihen, että sydämeni takoi tuplabasarikomppia ja ruumiinlämpöni oli todella hot.
  • Pahimpina hetkinä sain selkeitä hypoglykemiaoireita
  • Törmäilin ovenpieliin ja hajotin aika monta posliiniesinettä (alhaisesta verensokerista aiheutuneiden koordinaatio-ongelmien takia).
  • Stressinsietokykyni laski olemattomaksi.
  • Vaikka söin monipuolisesti ja riittävästi energiaa, lähti urheilusuorituksista kaikki räjähtävyys. 
  • En voinut pudottaa hiilihydraatteja ihan minimiin, vaikka nostinkin rasvan määrää. Ruokavalion kokonaisenergiamäärä nousi suunnattomasti.
  • En liho helposti, mutta siinä vaiheessa, kun ruokavalioon lisätään pähkinävuorten ohella voipaketti päivässä, niin kyllä alkaa muuten vähitellen tehota.
  • Ja kun urheillakaan ei oikein jaksanut, ei keskivartaloni voinut enää mitään tämän matemaattisen yhtälön edessä - rasvaa kerääntyi, vaikka sitä oli tarkoitus polttaa. 
  • Liikuin jatkuvasti ylikuntoa muistuttavan tilan rajamaastossa. 
  • Palautuminen urheilusuorituksista hidastui. 
  • Mieliala ei pysynyt korkealla tai edes tasapainoisesti matalana. En ole muutenkaan luonnostaan maailman tasaisin ihminen, mutta nyt mentiin elämän vuoristoradalla sellaista haipakkaa, että tahdoin ajoittain kokonaan pois kyydistä.

    Vaikka olenkin sydämeltäni hullu professori, en halua koskaan tuhota koelaboratoriotani eli kallisarvoista kehoani menemällä äärirajan yli. Päätin siksi lopettaa hiilihydraattien kyttäämisen kokonaan ja ottaa breikin ravitsemuskeskustelujen seuraamisesta. Sitten lähdin pitkälle matkalle Thaimaahan, missä totuus kehoni ominaisuuksista valkeni lopullisesti ja kirkkaasti.

    Fysiologisen intuition aktivointia
    Thaimaassa ainoa urheilulajini oli kävely sekä "syö niin paljon kuin pystyt kolmessa tunnissa" -sushiravintoloiden tarjonnan maksimaalinen hyödyntäminen.  Tähän tyyliin, mutta siis kolmen tunnin ajan:



    Eli ruokavalioni koostui pääasiassa tolkuttomasta määrästä valkoista riisiä, sushia sekä perusravintolaruokaa, kuten vihreää currya ja tom yam -keittoa. Usein tilasin nälkääni vielä ylimääräisen riisiannoksen. Ja arvatkaa miten kävi?

    "Ruokavalioni koostui pääasiassa tolkuttomasta määrästä valkoista riisiä, sushia sekä perusravintolaruokaa, kuten vihreää currya ja tom yam -keittoa. Usein tilasin nälkääni vielä ylimääräisen riisiannoksen. Ja arvatkaa miten kävi?" 

    Sain luontaisen kylläisyydensäätelyni toimimaan ja laihduin, vaikka söin kuin villihevonen. Ja juuri kaikkea sitä, minkä paleo- ja karppauslinjaukset olivat kieltäneet! Mielialakin koheni ja opin nauttimaan syömisestä ja elämästä täysillä.

    Kokemukseni ansiosta ymmärsin, kuinka tärkeää nykyisen terveystietotulvan keskellä on aktivoida käyttöön oman kehon ikiaikainen viisaus. Fysiologinen intuitio, jonka ansiosta esiäitimme ja -isämme ovat selvinneet halki vuosituhansien hyvillä mielin - ilman tutkimustietokantoja sekä päivästä toiseen vaihtelevia kiellettyjen aineiden listoja. Kotiin palattuani aloin rakentaa ruokavaliotani uusiksi täysin yksilöllisten tarpeideni pohjalta ja todella rennolla otteella.

    Nyt, tänä päivänä koen, että maalaisjärkeäni ja kehoni signaaleja kuuntelemalla olen löytänyt tien ulos ristiriitaisen ravitsemustiedon labyrintista. Olen löytänyt ruokavalion joka ei sovi kategorioihin, vaan minulle.

    ~The End



    ___________________________________________________________________________

    Disclaimer: Ei ole mahdollista kehittää sellaista ruokavaliomallia, joka soveltuu jokaiselle ihmiselle, kaikissa mahdollisissa elämäntilanteissa. Olemme mielemme ja kehomme osalta ainutlaatuisia, joten toimivin elintapojen kokonaisuus rakennetaan yksilöllisesti. Tässä kirjoituksessa käytän termiä VHH sellaisista ruokavalioista, joissa hiilihydraattien määrä on pudotettu tietoisesti alhaiselle tasolle. En ole VHH:n kannattaja tai vastustaja, vaan ravintovalmentaja & psykologi, joka etsii jokaiselle asiakkaalleen parhaiten sopivan ruokavaliokokonaisuuden räätälintyönä.
    ________________________________________________________________________________________________

    Image: Ambro / FreeDigitalPhotos.net
    Image: Master isolated images / FreeDigitalPhotos.net
    Image: anankkml / FreeDigitalPhotos.net

    maanantai 15. elokuuta 2011

    Terveellisyystarkastajan hampaissa: Ruislandia-ruispalat (loistotuote!)

    Harhaanjohtaviin pakkauksiin naamioituneita höttöleipiä riittää
    Moni täysjyvärukiin imagolla ratsastava leipomotuote on vedätystä, joten marketin leipäosastolla liikkuessaan kannattaa olla varuillaan. Hyllyjen uumenissa lymyilee tapauksia, jotka väittävät uskottavasti olevansa runsaskuituisia ja 100 %:sesti ruista. Vasta tuoteselosteen tutkinta paljastaa karun totuuden: leipää on jatkettu vehnägluteenilla, kuorituilla jauhoilla, ruismaltaalla, sokerilla tai vaikka siirapilla. Argh, vanhoina hyvinä aikoina käytettiin sentään ravintorikasta pettua. Onneksi välillä tulee kuitenkin vastaan myös sellaisia keissejä, joilla on puhtaat jauhot pussissa. Tällä kertaa esittelyssä on yksi näistä - Ruislandia-jälkiuunipalat.

    Tuote saa Hanna approves merkinnän jo siksi, että se...
    • on hapanjuureen leivottu (rukiin kivennäiset imeytyvät paremmin)
    • sisältää rehellisesti kuitua
    • tehdään kotimaisista luomujauhoista ja paistetaan tiiliuunissa
    • suolataan himalajan kristallisuolalla (jossa on hyvä aromi)
    • ei sisällä lisäaineita
    • löytyy sekä S- että K-mafian ruokakaupoista 

    Entäs maku?
    Käytin maun arvioimiseen koekaniinia, jolle syötettiin muutama palanen Ruislandiaa sekä ennen että jälkeen leivän pakastamisen. Tässä tulos:

    "Maku on kuten hyvällä ruispalalla kuuluu ollakin. Erityiskiitosta saa koostumus. Varsinkin pakkasesta otettuna puoliskot oli helppo erottaa toisistaan veitsellä - ei tullut missään vaiheessa tunnetta että ne palat olis voineet hajota. Monet ruispalat hajoaa palasiksi tuossa vaiheessa. Hyvä  muoto ja pakkauskoko. Arvosana: voitokkaan rukiinen."

    Ainoan ison miinuksen kaniini antoi leivän nimestä, joka oli hänen mielestään hirvittävä. Mutta ei nimi leipää pahenna! Jos olisin vähän vähemmän ruokavammainen (l. gluteeniyliherkkä), ostaisin pussin ruislandiaa, kasaisin sen sisälle pihviä, sipulia, salaattia, ketsuppia, sinappia, thousand islands -kastiketta, suolakurkkua, vuohenjuustoa ja rousk. Mutta aina ei käy tasan ruispalat tässä elämässä, joten nauttikaahan niistä minunkin puolestani.  


    ______________________________
    Kuvalähde: http://www.ruislandia.eu/index.php/fi/


    keskiviikko 10. elokuuta 2011

    Tykätkää musta ;)



    Perustin yritykselleni facebook-sivun. Suosittelen likettämistä, jos haluat pysyä ajan tasalla minun ja firmani edesottamuksista. Voit tykätä tuolla:

    Hyvinvointivalmennus Avalonia

    ________________________________________________
    Kuva:
    Image: Master isolated images / FreeDigitalPhotos.net

    perjantai 5. elokuuta 2011

    Kun VHH ei sovi: teini-iän kokeiluja

    Disclaimer: Ei ole mahdollista kehittää sellaista ruokavaliomallia, joka soveltuu jokaiselle ihmiselle, kaikissa mahdollisissa elämäntilanteissa. Ravintovalmentajana ja psykologina en siis kannata tai vastusta mitään yksittäistä ruokavaliosuuntausta. Olemme mielemme ja kehomme osalta ainutlaatuisia, joten toimivin elintapojen kokonaisuus rakennetaan yksilöllisesti. 

    Tässä kirjoituksessa käytän termiä VHH kaikista sellaisista ruokavalioista, joissa hiilihydraattien määrä on pudotettu tietoisesti alhaiselle tasolle.  
     ________________________________________________________________________



    Edellisellä kerralla lupasin kuvailla miten VHH on vaikuttanut omaan hyvinvointiini eli kuulunko niiden joukkoon joille kyseinen ruokavalio toimii loistavasti vai ovatko vaikutukset olleet aivan jotain muuta kuin mitä tilattiin. Aloitetaan nuoruusvuosille ajoittuvasta kokeilusta, joka voidaan luokitella alakarppaukseksi, vaikka dieetin nimi onkin vähän toinen.

    Hiivasyndrooma - kyseenalainen diagnoosi
    Kauan sitten naistenlehdet löysivät diagnoosin, joka tuntui sopivan vaivaan kuin vaivaan. Sen nimi oli hiivasyndrooma ja sen yleisimpänä aiheuttajana pidettiin toistuvia antibioottikuureja, joiden takia suoliston hyvät bakteerit kuolevat ja pahikset, kuten candida albicans -hiiva pääsevät valloilleen. Oireiden litania oli pitkä kuin nälkävuosi ja mukaan mahtui kaikkea mahdollista, kuten muistin pätkimistä, hiivatulehduksia, suolisto-oireita ja aivosumua.

    Nykyään hiivasyndrooma-termi on vanhentunut ja puhutaan asianmukaisemmin dysbioosista eli suoliston bakteerikannan epätasapainotilasta. Kyseinen ongelma voidaan todeta laboratoriotutkimuksilla ja hoitaa huomattavasti jäsentyneemmin, kuin tuolloin muinaisaikoina. Valitettavasti nuoruudessani saatavilla ei ollut juuri muuta, kuin tapauskertomuksia sekä pari suomenkielistä opusta, joiden ruokavalio-ohjeet olivat melkoisen tiukkoja.

    "Hiivantappodieetti"
    17-vuotiaana diagnosoin itse itseni erään naistenlehden perusteella hiivasyndroomapotilaaksi ja päätin toteuttaa hiivakuurin. Kuurin tarkoitus olisi näännyttää elimistössäni riehuva hiiva nälkään riistämällä siltä ravinto. Hiiva hankkii elinvoimansa sokerista, joten lehtijutun logiikan mukaan hiivan hoidon alkuvaiheessa tuli syödä erittäin vähähiilihydraattisesti. Näin hiivanretale joutuisi oikein lujille. Ruokalistalla oli ensimmäisen kahden viikon ajan vain kasviksia, kalaa, lihaa, kananmunia, pähkinöitä ja rasvoja. Jopa gluteenittomatkin viljat, marjat ja runsaammin tärkkelystä sisältävät juurekset olivat kiellettyjen listalla. 

    Olin tuolloin niin fiksu, että ymmärsin aloittaa kuurin vasta ylioppilaskirjoitusten jälkeen älyllisen suorituskykyni turvaamiseksi. Pelasin myös jääkiekkoa, joten tiesin etten selviäsi jokapäiväisistä rankoista reeneistä rajoittamalla noin reippaasti hiilihydraatteja, joista ruokavalioni oli tätä ennen koostunut hyvin suurelta osin.

    Kirjoitukset hoituivat kunnialla ja ennen ylioppilasjuhlia pääsin viimein aloittamaan itsehoidon oikein rytinällä. Pelkäsin hysteerisesti tekeväni jotain väärin, sillä halusin saada kehoni loppuelämäkseni kuntoon. Erityisesti siitä syystä, etten joutuisi enää ikinä uudelleen hiivantappokuurin ensimmäiseen vaiheeseen, joka tuntui yhä kauheammalta tuomiolta, mitä enemmän päiviä kului.

    Söin kalaa, kananmunaa ja soijatuotteita, rehuja kaikissa mahdollisissa muodoissaan ja paljon pähkinöitä. Noin viikon jälkeen en ollut enää varma oliko kuurin tarkoitus tappaa hiiva vai minut. En kyennyt muuhun, kuin sängyllä makaamiseen ja kevyisiin kävelylenkkeihin. Lukeminen ei onnistunut, sillä en jaksanut keskittyä yhtään mihinkään. Mieliala oli aivan pohjalukemissa. Odotin kuitenkin kärsivällisesti tilanteen etenemistä.

    Muutama päivä lisää ja tilanne olikin edennyt oikein rivakasti - aina vain pahempaan suuntaan. Tuolta jaksolta ainoa muistikuvani on se, kun äitini soitti minulle eräänä päivänä ja kysyi puhelun lopussa olenko sairas, kun kuulostan niin uskomattoman apaattiselta. En voinut käydä reeneissä tai tehdä yhtään mitään, joten olin periaatteessa sairauslomalla terveyskuurini takia, heh. Onneksi sain olla kiekkoharkoista pois hyvällä verukkeella ylioppilasjuhliin liittyvien "valmistelujen" takia. Näin en joutunut valmentajan puhutteluun (vaikka olin kunnostautunut, köh, jo aiemminkin lahjakkaasti ruokavaliosekoilujen saralla). 

    Hiivadieetin ensimmäinen vaihe oli siis erittäin rankka kärsimysten taival, mutta onnistuin sinnittelemään kuurin finaaliin asti. Kuurin, jossa ei ollut nykyisen tietämykseni mukaan mitään järkeä tavoitteisiini nähden ja joka ei ollut optimaalinen omalle elimistölleni. Onneksi toisessa vaiheessa ruokavalioon palautettiin juureksia, gluteenittomia viljoja sekä marjoja ja pieniä määriä hedelmiä, joten elämä jatkui taas. En koskaan unohda miltä tuntui syödä pitkästä aikaa ensimmäinen kupillinen mustikoita. Kaikki universumin energia ohjautui kehooni muutamassa minuutissa ja tunsin itseni supernaiseksi. Pysyin taas palaamaan urheilun pariin ja olin ylioppilasjuhlissani maailman iloisin nuori neitokainen.

    Johtopäätökset
    Hiivadieetti oli ensimmäinen vähähiilihydraattinen ruokakokeiluni. Kuuria toteuttaessani olin vasta 18-vuotias ja niin kehällä ihmisen fysiologian ja ravitsemuksen osalta, etten tiennyt paremmasta. Uskoin todellakin tappavani hiivan nälkään, vaikka todellisuudessa rääkkäsin vain itseäni. En tiennyt tuolloin, ettei hiiva koskaan kuole. En myöskään ymmärtänyt, että todellista merkitystä on vain bakteerien tasapainolla ja elimistön vastustuskyvyllä, joita ei korjata rääkkäämällä kehoa äärirajoille. 

    Hiivantapporuokavalion perusidea oli toki ihan hyvä ja terveellinen, mutta tuo ensimmäinen kahden viikon tiukistelujakso oli täysin turha. Tulipahan nyt kuitenkin harvinaisen selväksi, että todella alhaisilla hiilihydraattimäärillä kärvistely ei sovi itselleni, sillä en huomannut minkäänlaista sopeutumista tai muutosta parempaan viikkojen edetessä. Luulen että glukoneogeneesi eli hiilihydraatin uudismuodostus ei jostain syystä toiminut kovin tehokkaasti ja kärsin tämän seurauksena liian alhaisesta verensokerista. Onneksi tuohon aikaan VHH ei ollut muodissa, joten jätin alakarppausta muistuttavat systeemit ilomielin vähemmälle ja aloin korjailla terveyttäni aivan muilla keinoilla.

    Seuraavassa jaksossa
    Nuoruuden traumoista huolimatta, päätin 13 vuotta myöhemmin antaa VHH:lle vielä uuden mahdollisuuden. Koin nimittäin velvollisuudekseni eläytyä omakohtaisesti ruokavalioon, jota hyvin suuri osa asiakkaistani on kokeillut tai haluaa kokeilla. Enhän muuten voisi sanoa siitä mitään kirjoista luettua syvällisempää. Tällä kertaa VHH:n toteuttaminen tapahtui huomattavasti suuremman järki- ja tietomäärän tuella, sillä hukassa olevasta teinistä oli tullut vuosien saatossa hyvinvointialan ammattilainen. Seuraavassa kirjoituksessa kerron miten sille hyvinvointialan ammattilaiselle kävi.

    _____________________________________________
    Kuva:
    Image: digitalart / FreeDigitalPhotos.net



    torstai 4. elokuuta 2011

    Kun VHH ei sovi: johdantoa

     

    Ajattelin käsitellä jälleen ravitsemusaihetta, joka on tällä hetkellä kiistattomasti tai siis...juuri niistä kiistoista johtuen kaikkein kiehtovin suomalaisen terveystietoisen yksilön näkökulmasta. VHH eli vähähiilihydraattinen ruokavalio on ollut tänäkin kesänä siinä määrin pinnalla, että sen yhteiskunnallisten vaikutusten pakeneminen onnistuu enää vain sulkeutumalla kellariin ja lopettamalla kaikkien tiedotusvälineiden seuraaminen. Karppileipää ja sirkushuveja kansalle ja huomio säilyy olennaisessa, vai säilyykö? Vähähiilihydraattinen vastaan virallisterveellinen ja ottelu päättyy 6-0, vai päättyykö?

    "Karppileipää ja sirkushuveja kansalle ja huomio säilyy olennaisessa, vai säilyykö? VHH vastaan VT ja ottelu päättyy 6-0, vai päättyykö?"

    Tässä ja muutamissa tulevissa kirjoituksissa pohdin edellämainittuja kysymyksiä hyvin vapaamuotoisesti, omiin kokemuksiini ja kaikkeen tähän mennessä tutkimaani tukeutuen. Ennen kuin siirrymme itse asiaan, haluan muistuttaa kirjoittaneeni viimeisen vuoden aikana pitkän VHH-sarjan, joka koostui lukuisista VHH-myönteisistä osista. Mukana on niin tieteellistä näkökulmaa kuin kokemusperäistä tietoa ja finaalina toimi hiilihydraattitietoisuus-termin lanseerajan, tietokirjailija Varpu Tavin blogissa julkaistu koosteeni. Suosittelen selailemaan sarjan osia oman mielenkiinnon mukaan:

    Terveyden torajyvät, Osa 1: Viljattomuus, paleo, VHH, VT, WTF? 
    Terveyden torajyvät, Osa 2: Sokea kana etsii totuuden siementä
    Terveyden torajyvät, Osa 3: Kolme vähähiilihydraattista onnistumistarinaa
    Terveyden torajyvät, Osa 4: VHH - rauhansopimus suoliston kanssa?
    Terveyden torajyvät, Osa 5: Verensokerin vuoristoradalla
    Terveyden torajyvät, Osa 6: VHH:n haasteet ja riskit
    Finaali: Karppaajan kymmenen käskyä

    VHH-kriittisyyteni ja tärkeä disclaimer
    Kesälomani alussa tuuppasin nettiin myös ensimmäisen selkeästi VHH-kriittisen pohdintani, jossa käsittelin mahdollisia hormonaalisia haittoja. Haittoja, joita VHH:lla saattaa olla joillekin sitä tiukasti noudattaville ja geneettisesti näille haitoille alttiille yksilöille. Kirjoitus keräsi paljon laadukasta palautetta suuntaan jos toiseen sekä kommentteja, jotka tukivat esittämiäni teorioita. Yhteinen pohdiskelu toimi siis kuten pitääkin ja olen hyvin innostunut kaikesta saamastani sparrauksesta, oli se sitten kuinka ärhäkkää tahansa. Antakaa siis edelleen vaan palaa rohkeasti tuolla kommenttiboksin puolella tai vaikka firmani fb-ryhmässä.

    Kirjoitukseni jälkimainingeissa tulin siihen tulokseen, että toivoisin jokaisen tekstejäni lukevan saavan tietää minusta muutamia faktoja, jotta sanomani ymmärtäminen olisi helpompaa. Siispä laitettakoon nyt tähän pari julkilausumaa, jotka liitän jatkossa jokaisen VHH-tekstin alkuun:

    • En kannata tai vastusta mitään tiettyä ruokavaliota.
    • En väitä, että VHH:n ja erilaisten sairauksien välillä vallitsee suora kausaalisuhde (usein vaikutukset välittyvät jonkin kolmannen tekijän kautta). 
    • En halua antaa sinun, arvoisan lukijani pelätä, että kaikki VHH:n riskit toteutuvat hirveimmässä muodossaan juuri omalla kohdallasi. (Tarvitset erilaisia sairauksia varten juuri oikeanlaiset geenit.)
    • Haluan huolehtia yleisestä hyvinvoinnistasi. Tämä aiheuttaa erilaisten terveydellisten aiheiden monipuolista käsittelyä. Näkökulmia puolesta ja vastaan. 
    • Juuri sinulle sopivan ruokavalion koostaminen onnistuu parhaiten ammattitaitoisen ravitsemusterapeutin tai ravintovalmentajan yksityisvastaanotolla, ei netin keskustelupalstoilla.  

    Tulen siis jatkossa olemaan vielä entistä tarkempi ja selkeämpi kirjoitusteni kanssa. Varsinkin julkaistessani lisää juttuja VHH:n niinsanotuista kontraindikaatioista eli sairauksista tai tilanteista, joiden yhteydessä hiilihydraattien karsimisen kanssa on hyvä olla varovainen. Tulen myös kirjoittamaan lisää VHH:n ja kilpirauhasen toiminnan yhteyksistä, sillä koen olevani vastuussa aloittamani keskustelun jatkamisesta. Kiitos paljon kaikille tähän mennessä aihetta kommentoineelle arvokkaasta kontribuutiostanne.

    Miksi kritisoin VHH:ta
    Syyt siihen miksi kirjoitan niin usein VHH:sta ja nykyään enenevässä määrin myös sen mahdollisista haitoista saattaa olla yllättävä. Koen VHH:n yhdeksi selkeimmistä keinoista auttaa muutamia väestönosia voimaan paremmin ja juuri siksi toivoisin voivani omalta osaltani vähentää VHH:n toteuttamiseen liittyviä henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia riskejä. Tahtoisin lisätä myös tietoisuutta erityisesti siitä, että meistä jokainen on persoonansa lisäksi kehonsa osalta ainutlaatuinen yksilö. Tästä johtuen ei ole mahdollista kehittää yhtä ruokavaliomallia, joka soveltuu ihan jokaiselle, vauvasta vaariin ja kaikissa mahdollisissa elämäntilanteissa. Lyhyemmin ilmaistuna katson siis, että VHH voi olla osalle ihmisistä terapeuttinen, toisille hyödytön ja joillekin vaarallinen ruokavalio.

    Seuraavassa jaksossa paljastan mitä se on minulle.
    _____________________________________________

    Kuva: Evgeni Dinev / FreeDigitalPhotos.net