torstai 23. kesäkuuta 2011

Ny rillataan: juhannusspesiaali

Rentoutusharjoituksissa ihmistä pyydetään usein kuvittelemaan jokin kaunis, rauhallinen paikka, jossa hänen on hyvä olla. Minun ei tarvitse kuvitella, sillä paratiisini on oikeasti olemassa.

Meidän mökki. Valiumia sielulleni.
Astun ulos autosta ja tunnen, kuinka rannan suunnasta tuulee hiljaa. Lepät havisevat ja valo siivilöityy koivujen välistä. Sekunnin murto-osassa unohdan huolet ja muistan millaista on olla täydellisen rentoutunut. Työnnän veneen vesille, soudan keskelle järveä ja käyn pitkäkseni veneen pohjalle. Alan kuunnella The Village -elokuvan soundtrackia. Taivas on kirkas, järvi kimmeltää. Itken kun on niin kaunista. 


Sitten avaan silmät ja palaan urbaanin sivilisaation puolelle jatkamaan tohotusta vielä hetkeksi. Jotta juhannuksen taikuus ja herkkujen ylensyöminen menisi putkeen, on hyvä tohottaa myös ruokapuolta vähän etukäteen. Ajattelin tehdä sen julkisesti ja mennä sitten kauppaan hoitamaan ostokset kerrankin ajoissa. Siispä tässä katsaus ideoihin, jotka sopivat myös vegaanille (tai vaikka maito/viljayliherkälle).

1. Kylmäsavutofu sinapilla = varma nakki 
Tofu ei maistu itsessään miltään, joten maustamattoman tofun marinoimiseen menee aikaa. Jos siis on kiire, haluat päästä helpommalla ja saada varmasti toimivaa settiä, suosittelen hommaamaan valmiiksi kylmäsavustettua tofua. Sitä voi toki vielä maustaa haluttuun suuntaan, mutta pelkkä sinappikin riittää.
 
Jos tarvitset lisää savun makua maustamattomaan tofuun tai ihan mihin vain seokseen, suosittelen hyödyntämään savuaromia. Esimerkiksi poppamiehellä on tällainen jalosavuvalmiste: http://www.poppamies.fi/product_info.php?products_id=581

2. Paahdettu sesamöljy - orientaalia särmää marinadiin
Useista isoista ruokakaupoista löytyy nykyään seesamiöljyä. Valitse paahdettua, esimerkiksi Lanfranchin versiota. Se on todella kivan makuista soijakastikkeen ja mausteiden kanssa. Kokeilin itse sivellä kasviksia tällaisella sörsselillä ja oli kyllä maukasta. Aasialaisen ruoan ystävä kun olen, niin käytän paahdettua seesamiöljyä milloin mihinkin.



3. Vegaaniset "pötkylät"
Olin pari vuotta sitten lapsuudenperheeni kanssa mökillä ja koska porukkaamme kuuluu muutama vegaani, käytimme grilliosastolla mielikuvitusta. Äiti oli löytänyt kivan kikhernevartaiden ohjeen, jonka lopputuloksen ristin vegaanisiksi pötkylöiksi. Maku oli jotain makkaran ja papumurekkeen väliltä. Seuraavassa kuvassa esiintyy myös kohdassa 1. hehkuttamiani savustettuja tofupalasia.


Tässä raaka-aineita ja ohjeet kikhernevartaiden koostamiseen:
  • purkki säilykekikherneitä (tai itse keitettyjä)
  • kourallinen kuorittuja (tai kuorimattomia) seesaminsiemeniä
  • kukkurallinen rkl tomaattipyrettä
  • 2 rkl perunajauhoa/maissitärkkelystä tai jotain millä seos pysyy kasassa
  • 1 rkl soijakastiketta
  • mustapippuria
  • cajun-maustetta (Meira) 
  • tai muuta chilipainotteista mausteseosta
  • savuaromia halutessa ja varsinkin jos käytössä ei ole uunia 
  • voiteluun ruokaöljyä 
  • maun mukaan suolaa
  1. Kaikki ainekset sörssätään sauvasekoittimella/monitoimikoneella. Jos seos ei muussaudu kunnolla, lisää ihan vähän vettä. 
  2. Massasta pyöritellään pitkuloita, jotka voidaan vielä sivellä öljyllä ja kieritellä seesaminsiemenissä.
  3. Sitten vain grilliin tai uuniin ja paistetaan rapsakaksi asti.
  4. Tarjoiluun tietysti sinappia. <3



3. Tilli-kapris-perunasalaatti
Tämä on suurta herkkuani ja varioitavissa loputtomasti. Peruskoostumus menee näin:
  • uusia perunoita
  • kapriksia
  • tillinvarsia
  • kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • jotain ekstraa
Uudet perunat, kylmäpuristettu oliiviöljy, kapris ja tilli muodostavat pohjan, joka toimii ihan jo sellaisenaan. Sekaan voi kuitenkin laittaa ihan mitä vain vihanneksia, jos haluaa kevyemmän salaatin. Esimerkiksi sipuli ja pavut ovat hyvä lisä ja vihreääkin mahtuu mukaan.


 4. Punasipulin, fetajuuston ja kylmäpuristetun oliiviöljyn pyhä kolminaisuus
Tämä kombinaatio on hyvä minkä tahansa salaatin joukossa. Jos käyttäää fetaa ja sipulia, kannatan punasipulia, koska se on vielä tavallistakin sipulia ravinteikkaampaa ja maukkaampaa.

5. Grillattu punasipuli
Voisin syödä kerralla vaikka saavillisen grillattuja/uunissa kypsytettyjä, seesamiöljyn ja soijakastikkeen seoksella siveltyjä punasipuleita.

6. Alpron maustamattoman soijajogurtin ehtymätön potentiaali
Jos jonain päivänä korruptoidun ja näet minut mainostamassa jogurttia, niin se ei ole Activia, vaan Alpron maustamaton soijajogurtti. Se auttaa oikeasti ihan kaikkeen. Voit tehdä siitä dippikastiketta, salaatinkastiketta, oman jogurttiseoksen marjoilla ja pähkinöillä jne. Kun nyt ollaan kesäsapuskoissa, niin kevyt ja maukas salaatinkastike valmistuu sekoittamalla jogurttiin maun mukaan sinappia, ruohosipulia ja vaikka mustapippuria. 

Eiköhän näillä päästä alkuun ja vegaanikin selviää hengissä viikonolopun yli. Oikein hyvää juhannusta ja kauniita unia tulevista miehistä tai naisista.








5 kommenttia:

  1. Hirveä soijapläjäys oli kyllä tämä kirjoituksesi. Toi perunasalaatti on tosi jees, vaikka itse olenkin lisännyt siihen vielä turkkilaista jogurttia. Oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Ihana soijapläjäys. ;) Kyllä muuten toimi tuo savutofu grillattuna ja sinapin kanssa. Vedin myös kesän parhaan aterian: sipulisilliä sekä uusia perunoita voilla, tillillä ja punasipulilla.

    VastaaPoista
  3. Oi miten tunnelmallisia kuvia...ihana mökkipaikka! Ja kiintoisia ruokia... varsinkin nuo vegaaniset pötkylät! :)

    VastaaPoista
  4. Pääsen huomenna tuonne, kymmeneksi päiväksi hiljentymään! <3

    Täytyy tässä kiittää vielä erikseen sinua noiden ihanien blogikuviesi välittämästä tunnelmasta. Olen keskellä kauheaa härdelliä, mutta aina kun niitä katson, pääsen vähän nauttimaan kesästä. :)

    VastaaPoista
  5. Kiva kuulla Hanna ja ihanaa lomaa! Kesästä voikin nauttia erityisen paljon juuri veden äärellä! :)

    VastaaPoista