sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Koekeittiössä porisee: Tom yam -keitto

Kookoslausuntoni yhteydessä lupasin teille reseptin maukkaaseen tom yam -keittoon, josta olen tehnyt omia sovelluksiani. Tom yam kuuluu ehdottomasti thaimaalaisten makuelämysten kärkikastiin ja edistää sisältämiensä yrttien ansiosta tehokkaasti ruoansulatusta. Jos siis tykkäät hyvin maustetusta, kevyestä pikaruoasta ja haluat tehostaa vatsahapon eritystä luontaisesti, suosittelen ottamaan tämän herkun osaksi perusruokavaliota. Tom yam on tosi hyvää sapuskaa myös flunssaiselle, sillä se avaa sieraimet väistämättä. Thai-chilin kanssa kannattaa tosin olla varovainen, sillä olen itse mm. pistänyt miehiä itkemään sen yliannostelulla. 

Chian Maissa, paikallisen Culinary art schoolin järjestämällä kokkauskurssilla.
Tutustuin tom yam -keiton ja thai-yrttien voimaan jo Suomessa, mutta varsinainen perehtyminen aiheeseen tapahtui alkuperämaassa, pidemmän tutkimusretken aikana. Kuukauden mittaisella Thaimaan matkalla tuli tilattua yleensä kaksikin kertaa päivässä tuota superkeittoa. Olo oli poikkeuksellisen hyvä ja makuyhdistelmään ei vain millään kyllästynyt. Laatu tosin vaihteli paikasta toiseen, joten kokemukseni tom yam -kriitikkona kattaa aivan kaiken - viiden michelin tähden taideteoksesta aina lautaselle kaadettua oksennusta muistuttavaan kammotukseen.

Keittojen maistelun lisäksi sain paikallisen Culinary Art Schoolin -järjestämän ruoanlaittokurssin aikana hyviä vinkkejä omiin kokkauskokeiluihini. Opastuksen hintaan kuului reseptikirjanen, mutta valitettavasti kadotin sen mystisesti. Onneksi kuitenkin löysin koelaboratoriossani yrityksen ja erehdyksen kautta hyvän tom yam -kaavan, jota voi loputtomiin varioida.

Kuva: Miika Ihanainen
Tällä kertaa esittelen nopean katkarapupohjaisen version, mutta lupaan julkaista jatkossa myös vegaaneille soveltuvan kokonaisuuden. Perinteisesti tom yamin pohjana käytetään kanalientä, mutta itse en osta Suomessa eettisistä syistä kanaa tai mitään kanapohjaisia tuotteita. Resepti perustuu siis korvaaviin aineksiin.

Tom yam katkiksilla

4,5 dl vettä
1 thai-chili eli bird eye -chili vinottain viipaloituna (huomioi haluamasi ärhäkkyysaste)
5 kuivattua limenlehteä
n. 7 cm sitruunaruohoa pienistettynä
muutaman sentin pätkä galangajuurta viipaloituna (galangaa saa etnisten kauppojen pakasteosastolta)
1 tl kalakastiketta
2 tl katkaraputahnaa/liemikuutiota tms.
2 tl Pirkan vihreäcurrytahnaa
1 sipuli/punasipuli viipaloituna (voit laittaa halutessasi muitakin vihanneksia joukkoon)
kourallinen kuorittuja, pakastejättikatkarapuja (raakoja)
n. 2 dl kookosmaitoa/kermaa (Santa Marialla on toimivia tuotteita)
tuoretta silputtua korianteria

Santa Marian hyvää kokoskermaa, jossa ei ole lisäaineita. Kuva: Miika Ihanainen
  1. Laita kaikki mausteet, liemet ja tahnat veteen kiehumaan. Osa sitruunaruohosta kannattaa silputa pieneksi, niin maku vapautuu paremmin. 
  2. Lisään jonkin ajan päästä isoiksi lohkoiksi viipaloitu sipuli.
  3. Tarkista liemen maku ja lisää viimeisillä minuuteilla kookosmaito tai -kerma sekä katkaravut. (Pakastekatkikset kannattaa lisätä viimeisillä minuuteilla, jotta koostumus ei mene sitkeäksi.)
  4. Voit silputa keiton päälle tuoretta korianteria. Huomaa että geneettisten tekijöiden takia osa ihmisistä tykkää korianterista todella paljon, kun taas osa inhoaa sitä saippuamaisen maun takia.
Tom yam -keitto tarjoillaan yleensä riisiannoksen kera. Kuvassa näkyvä riisi on kehittelemääni keitettyä, idätettyä täysjyväriisiä, jonka muotoilen usein kivaksi keoksi pienen keittokulhon avulla. 




Oikein hyvää ruokahalua eli ขอให้เจริญอาหาร! Terveisiä myös kaikille teille, joiden sydämestä Thaimaa on haukannut palasen. Seuraava kuva tiivistäköön hetken, johon palaan aina, kun haluan muistaa mikä elämässä on kaikkein tärkeintä.




6 kommenttia:

  1. Kirjoittelen aiheesta lisää myöhemmin, mutta mainittakoon nyt tässäkin yhdeydessä, että lukemattoman moni länsimainen ihminen kärsii heikentyneestä vatsahappojen erityksestä ja siitä johtuen huonosta ruoansulatuksesta.

    Valitettavasti yleinen käsitys on happosalpaajien myyntitilastojen perusteella vähän toisenlainen eli moni luulee ratkaisevansa ruoansulatusongelmansa lamaamalla vatsansa suolahapon eritystä. Viime vuosina ongelma on onneksi tiedostettu ja esimerkiksi fitness-piireissä on alettu hyödyntää suolahappovalmisteita, joiden avulla ruoka sulaa ja imeytyy paremmin edistäen samalla paremman kehonkoostumuksen rakentamista.

    Itse en kuitenkaan suosittelisi käyttämään pitkiä aikoja suolahappovalmisteita, vaan hyödyntämään mieluummin koko keholle ystävällisempiä yrttejä, joita mm. tällä kertaa esitelty tom yam -keitto sisältää.

    -Hanna

    VastaaPoista
  2. Mikro kilahti juurikin tuossa, kun luin tätä... Olen niin kovin, kovin huono ihminen.

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa herkulliselta, tätä reseptiä täytyy ehdottomasti kokeilla! Ihana tuo viimeinen kuva onkin. <3

    VastaaPoista
  4. Voi Jere,

    Thaimaassa olisit juuri astunut nälkäisenä ulos bungalowisi ovesta. Katsoisit nyt, kun katukeittiön kaunis nainen hymyilee ja kokkaa sinulle muutamassa minuutissa herkkuaterian.

    Mutta onneksi meillä Suomessa on sentään nämä mikroateriat. Sitäpaitsi olet edellisessä elämässäsi ollut tosi hyvä ihminen, kun sait nuo geenit.
    ____________

    Rue de la Lune,

    Kannattaa todellakin kokeilla ja soveltaa vaikka niillä aineksilla mitä sattuu olemaan saatavilla. Sitten kun löytyy itselle mieluisin peruskoostumus, niin voi aina lisäillä keittoon kaikkea jännää. Itseltäni menee nykyään ehkä pari minuuttia, kun heitän nuo ainekset kattilaan kypsymään. Olen mikroakin nopeampi.

    Aina kun katselen noita patikointiretken kuvia, muistan miten taivaalliselta babmulautta ja joen lämmin vesi tuntuivat parin päivän vuoristossa tarpomisen runtelemissa jaloissa. :D

    VastaaPoista
  5. No varmasti ihania kuvia- ja muistoja! "Aito hyvinvointi on oman kehon kunnioittamista, omanarvontunnon aktivoimista, omilla aivoilla ajattelemista; sisältä säteilevää voimaa, viisautta ja vapautta." Loistava lause. Allekirjoitan täydestä sydämestä.

    VastaaPoista
  6. Mukavaa kuulla, jos tuo kuvaus toimii. Mietin juuri pitäisikö sitä tuunata, taas. Mutta taidan pitää entisellään toistaiseksi. :D

    VastaaPoista